Mari Siliämaa: Napanuoralla

Mari Siliämaa: Napanuoralla (Torni 2012)

Mari Siliämaan esikoisteos Napanuoralla tempoilee chick litin ja äitiyskirjallisuuden välimaastossa seuratessaan läheisten ystävysten yhtäaikaista yllätysraskautta ja yllätyslapsettomuutta. Kirja on kirjoitettu amerikkalaisen psykoanalyyttisen chick lit -romaanin kaavalla, jossa menneisyyden solmut selvittämällä voimaudutaan uuden elämänvaiheen alkuun. Suomalaisista äitiysromaaneista tuttua puolestaan on raskausajan käsittely koko tunneskaalalta, vessahuumoriakaan unohtamatta. Siliämaa näyttäytyykin kirpakan huumorin taitajana, vaikka romaani sinänsä olisi hyötynyt tarkemmasta kustannustoimittamisesta.

Napanuoralla -teoksen keskeinen jännite liittyy ikuisesti ajankohtaiseen teemaan, lasten hankintaan tai saamiseen. Kun minäkertoja Kirsi raskautuu yllättäen ja pyytämättä yhdenillanjutusta, hän pyrkii olemaan aktiivisesti huomioimatta koko siunattua tilannetta niin kauan kuin pystyy. Samaan aikaan paras ystävä, yhtiökumppani, pomo ja ainoa tuki Paula on saanut vauvakuumeen. Päämäärätietoinen Paula ei vain raskaudu odottamassaan aikataulussa ja turhautuu. Kun Kirsi lopulta päätyy jakamaan uutisensa Paulan kanssa, tilanne räjähtää käsiin.

Napanuoralla on viihdyttävää seurattavaa sekä ennen Kirsin raskauden paljastumista että sen jälkeen. Siliämaa tiristää teemastaan taitavasti kaiken irti. Romaanin teema ja mainostoimistomiljöö tarjoavat runsaasti niin koomisia kuin koskettaviakin kohtauksia, joista kirjailija kimmottaa päähenkilön henkilöhistoriaa pohdiskelevalla otteella. Takaumien kautta tutustutaan Kirsin ja Paulan lapsuuteen, jonka merkittävät tapahtumat paitsi selittävät Kirsin nykytoimintaa ja -ihmissuhteita, myös syventävät kirjan päähahmoja. Siliämaan anekdoottien napakkuus jäntevöittää syväanalyyttisen märehtimisen osaksi juonenkuljetusta. Niinpä juoni pysyy kasassa runsaista takautumista huolimatta.

Pienkustantamoille tyypillinen kiire näkyy tekstin laadussa. Tekstissä on jonkin verran äidinkieleltään suomalaiselle outoja kongruenssivirheitä, mutta myös esikoiskirjailijoille melko tyypillisiä järjettömiä kielikuvia. (En väitä, että jo establisoituneissakaan on aina logiikka kohdallaan...) Edellisten korjaaminen ja jälkimmäisten uudelleenpohdinta olisi siloittanut lukukokemuksen hiukan yskivästä pehmeän rytmikkääksi, sillä Siliämaan teksti tangoaa luonnikkaasti mainossloganotsikoiden ohjaamana ja luontokuvien pilkuttamana.

***

Mari Siliämaa: Napanuoralla

Kansi: Heidi Ahola

Torni kustantamo 2012

362 s.

***